YAD logo

Vanhoja postauksia

Hellureiii kaikki! Ajattelin selata vanhoja blogi postauksia, vitsit miten mielenkiintoisia ja hauskoja juttuja sieltä lötykään.

 

Ensinmäinen postaus lokakuu 2010

KIRJEKAAOS

Straight from the Street Team Headquarter! Kyllä vain, perjantaiblogia suoraan Street Teamin vanhasta, vihreästä päämajasta. Näissä blogiteksteissä kerromme hieman viikon kuulumisia ja saatammepa joskus valottaa tuleviakin suunnitelmia.

Street Teamin toiminta on aktivoitunut uusien nettisivujen myötä vallan mukavasti. Allekirjoittanut oli viime viikolla muutaman päivän poissa työmaalta sillä seurauksella, että maanantaina oli aivan hurja postituspäivä. Kiitos siitä teille, ahkerat Striibalaiset!

Tällä hetkellä kuuminta hottia on tietenkin uusin tehtävä eli ”Laitetaan hyvä kiertämään”. Heti ensimmäisenä päivänä tuli mainiosti matskupyyntöjä. Hyvähyvä… keep it rolling!

Työn alla on monenmoista pientä viilausta ja kehittämistä. Ensi viikolla tullaan uudistamaan muutamia nettisivun tekstejä ja päivittämään UKK:ta.

Uusia Street Teamiläisiä tippuu mukaan tasaista vauhtia. Kajaanissa on menossa oikein ST hurmos   Muutkin messiin! Tämä viikko on ollut ehdottomasti tämän vuoden vilkkain materiaalin lähettämisen suhteen. Hyvä, hyvä ja kiitos.

Ja nyt: hushus… tekemään siitä!

– JanneP, Street Team Crew –

Ajatella että tuosta on 12 vuotta :o

 

19.11.2010

Meillä oli myös kilpailu kaikkien lokakuun loppuun mennessä rekisteröityneiden kesken ja arpaonni suosi nimimerkkiä sinsa. Mp3-soitin on lähtenyt kustin poljettavaksi! Onneksi olkoon. 

hahaha mp3 soittimet alud lang syne 8)

 

 

17.12.2010

Viimeinen bloggaus ennen Joulua. Jos haluat lähettää hieman toisenlaisen sähköisen joulukortin niin ei muuta kuin Piriä joululahjaksi tehtävän kimppuun.

hmm piriä joululahjaksi? : D olis kyllä kiva tietää minkälainen tehtävä oli kyseessä

 

 

14.2.2011

13 AND LIFE TO GO!!!

13. Epäonnen luku. Paitsi Street Teamiläisille. Nimittäin sen verran täytyy olla mittarissa ajettuja vuosia, jotta voi liittyä YAD:n Street Teamiin. Onnen vuosi siis! Olkaa tarkkoja tuon ikärajan kanssa ja mikäli satut olemaan tuota nuorempi, niin malta sinne 13:sta asti. YAD:ssa jaettava materiaali on nimittäin suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. Meidän mielestä alakoululaisille ei vielä tarvitse suunnata huumekasvatusta. Heidän kanssaan voi toki puhua muista päihteistä, mutta se ei ole YAD:n ensisijainen tehtävä. 

Edelleen sama ikäraja :)

 

MAA 18 2011

JÄTÄ KOMMENTTI

UNCATEGORIZED

ANSSI KELA LAHJOITTAA UUDEN BIISIN TUOTOT YAD:LLE

Erinomaisen mainio yhteistyökuvio menossa tällä hetkellä. Juuri tänään Anssi Kela on Julkaissut uuden biisin ”Viisautta ja rauhaa”. Ja valtavan hienoa on, että hän haluaa lahjoittaa biisin myynnistä syntyneet tuotot YAD:n festarityöhön. Huikea homma!

 

Tää tuli yllätyksenä :o

 

SYYS 23 2011

1 KOMMENTTI

UNCATEGORIZED

PIENI MUISTOKIRJOITUS

Poikkean hieman tavanomaisesta perjantaiblogista ja kirjoitan tällä kertaa pienen muistokirjoituksen Bronxille. Bronx on 1800-luvun lopussa rakennettu hirsirunkoinen talo, joka on ollut YAD:n käytössä viimeiset parikymmentä vuotta. Huomenna eli 24.9. vietämme Bronxin kuoppajaisia klo 15.00 eteenpäin osoitteessa Rusokinkatu 4, 40740 Jyväskylä. Jotkut teistä striibailijoistakin olette täällä käyneet. Tervetuloa vielä huomennakin, viimeistä kertaa. Ensi viikolla muutamme Tanssisali Lutakon neloskerrokseen.Kuva, joka sisältää kohteen ruoho, ulko, taivas, puu

Kuvaus luotu automaattisesti

Ihana symppis vihreä mökki, harmi että en ehtinyt itse käymän

 

 

 

HUH 30 2015

TERVEISIÄ ITALIAN LÄMMÖSTÄ!OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiitollisin mielin ja innosta kiljuen otin vastaan kutsun YAD:n tiimipäiville Italian Milanoon ja nyt on reissu jo takanapäin. Sunnuntaina 19.4. päivä alkoi aikaisin klo. 7 ja iltapäivällä olimmekin jo Milanossa hotellissa majoittumassa! Hotel Bristol oli hauska ja pieni

Reippaat työntekijät olivat suunnitelleet meille myös yhteistä ohjelmaa. Ohjelmaan kuului mm. tutustumissessio, vuosikokous, ryhmätöitä, yhteinen ruokailu sekä vierailu Milanon ehkäisevän huumetyön yksikössä. Vaikka yadilaisia näki reissussa 24/7 ja lisäksi oli vielä yhteistä ohjelmaa, silti minulla jäi heitä ikävä!  Onneksi kohta on kesä ja ainakin osaa näkee taas perinteisesti kesän festareilla! 

 

Oli varmasti mahtava reissu!

 

elokuu 21 2015

 

 

huutokauppakeisarikollaasi

(kuvakaappaus ruutu.fi, Huutokauppakeisarin 3. kauden 1. jakso)

PPS. YAD:n tarroja bongattu Huutokauppakeisarin jaksosta    elokuu 21 2015 

 

- Janika / Street Team Crew -