Street Teamin kesäklassikko!
Katuliiduilla voi piirrellä asfalttiin muutakin kuin hyppyruutuja, esimerkiksi YAD aiheisia tekstejä tai miksipä ei kuviakin. Ottakaa siis liitu kauniiseen käteenne ja siirtykää raikkaaseen ulkoilmaan valloittamaan katukuvaa. Tarkoituksena on kirjoittaa tai piirtää asfalttiin kaikkea YADiin liittyvää, kuten esimerkiksi yad.fi tai YAD STREET TEAM. Mitä näkyvämpään paikkaan sen parempi.
Raportoidessasi liitä mukaan kuva ja kerro mitä olet kirjoittanut/taiteillut ja minne (eduskuntatalon edessä olevasta asfalttipihasta saa enemmän pisteitä kuin omasta takapihasta).
Lisäohjeet liituiluun:
- Mieti mitä piirrät ja minne piirrät. Asfaltti on paras alusta katuliituilulle, joten paikaksi kannattaa valita tasainen asfaltti esim. jalkakäytävältä tai koulun pihasta.
- Katuliitu peseytyy/huuhtoutuu pois helposti vedellä, joten kestävää jälkeä et sillä saa aikaan. Tästä voi mainita myös niille, jotka piirtelystä häiriintyvät.
- Taloyhtiöiden asfaltoiduille pihamaille voi piirtää, jos sitä ei ole erikseen kielletty.
- Laatoituksille ei kannata alkaa piirtämään, niihin katuliitu tarttuu kiinni tosi sitkeesti ja poispeseminen on hankalaa. Myöskin talojen seinät/piha-aidat ja roskakatokset kannattaa suosiolla skipata.
- Huolehdi omasta turvallisuudestasi kun piirtelet, ei kannata mennä piirtämään keskelle vilkasliikenteistä katua tai tietä… tiellä kyykkiessä lähtee huonolla tuurilla henki.
- Piirrokset eivät saa peittää tai muulla tavalla häiritä virallisten opasteiden ja väylien katumerkintöjä. Eli älä mene tuhertamaan nopeusrajoitus merkintöjen tai jalkakäytävä merkintöjen päälle. Muualtakin löytyy varmasti tilaa!
- Jos arveluttaa voiko jonnekin piirtää, aina voi kysyä. Ja omaa järkeään saa käyttää! Jokainen on vastuussa omista piirustuksistaan.
Pisteytys: 2-20 pistettä/teos, vaivannäkö ja teoksen sijoittelu vaikuttavat pisteytykseen!
20. toukokuuta 2015 14:46